Tässä on Nobel-voittaja Philippe Aghionin (ja Benjamin F. Jonesin ja Charles I. Jonesin) loistava artikkeli tekoälystä ja talouskasvusta. Keskeinen johtopäätös on, että Baumolin kustannussairauden vuoksi, vaikka 99 % taloudesta olisi täysin automatisoitua ja äärettömän tuottavaa, kokonaiskasvuvauhti hidastuu ja määräytyy sen mukaan, kuinka paljon voimme edistyä tuossa viimeisessä 1 prosentissa olennaisista ja vaikeista tehtävistä. Ja tämä logiikka pätee edelleen *jopa* maailmassa, jossa AGI:t voivat automatisoida *jokainen* tehtävän, jonka ihminen voi tehdä. Tässä maailmassa "vaikeasti parannettavat" tehtävät eivät olisi enää ihmiskeskeisiä, vaan fysiikkakeskeisiä. Talouden kasvuvauhti lakkaa olemasta funktio siitä, kuinka nopeasti/hyvin AGI pystyy "ajattelemaan", ja alkaa olla funktio siitä, kuinka nopeasti se pystyy manipuloimaan fyysistä maailmaa. Pohjimmiltaan AGI:n jälkeinen aika ei välttämättä tarkoita niukkuuden jälkeistä tilannetta: talouden koko kustannus ja arvo keskittyvät fyysisesti rajoitettuihin tehtäviin: energian tuottamiseen, resurssien louhintaan, tavaroiden valmistukseen, kuljetuksiin ja niin edelleen.